27.8.2016

Vaellushuumaa Kevolla


Halusin Lappiin jo lapsena, mutta pääsin sinne vasta opintojeni yhteydessä kesällä 2012. Kilpisjärven ympäristö teki minuun lähtemättömän vaikutuksen, ja siitä asti Lappiin on ollut päästävä säännöllisesti. Rovaniemen-yöjuna ja Eskelisen Lapin linjat ovatkin tulleet tutuiksi, mutta usean päivän vaelluksista en ole saanut paljoa kokemusta.

Asian korjaamiseksi suuntasimme elokuun alussa Kevon luonnonpuistoon Utsjoen lähelle (kts. Luontoon.fi). Luonnonpuistoissa ihmistoiminta on hyvin rajoitettua, mutta Kevolla on kaksi merkittyä vaellusreittiä. Valitsimme puiston läpi kulkevan 63 km:n pituisen Kevon retkeilyreitin. Lähdimme Helsingistä junalla perjantai-iltana klo 22:n aikoihin, ja bussi jätti meidät lauantaina n. klo 18 puiston eteläpuolelle, Sulaojan parkkipaikalle.

Lauantai-iltana otimme rennosti ja patikoimme vain pari kilometriä ensimmäiselle telttapaikalle. Matkan varrella oli paljon sieniä. Sienten ja marjojen poimiminen, samoin kuin polulta poikkeaminen, on luonnonpuistossa kielletty, mutta alkumatkan kuljimme puiston ulkopuolella.  Saimme siis kehnäsienistä ja keltahaperoista mainion illallisen. Kehnäsieni on hieman eksoottisen makuinen herkku, johon jokaisen sienistä pitävän kannattaa tutustua. Kevolla niitä oli todella paljon, enkä muista etelässä nähneeni moisia määriä. Jännää, että vaeltajat eivät tunnu kovin aktiivisesti sieniä poimivan.

Kehnäsieniä (Rozites caperatus) menossa Trangiaan.


Alkumatka ennen luonnonpuiston alkua kuljetaan mielenkiintoista harjumuodostelmaa pitkin.


Alun väljä ja hiekkainen tunturikoivikko toi mieleen savannin, joskaan en ole oikeaa savannia koskaan nähnyt.
Sienten ohella tarkkailimme kaikki jonkinmoisina lintuharrastajina matkalle sattuvia lintuja. Hauska havis tuli jo Rovaniemen rautatieaseman vieressä, kun pähkinähakki kaikessa rauhassa, meistä välittämättä, ruokaili lähipuussa. Ei noita liian usein tule nähtyä, varsinkaan vain parin metrin päässä.

Pähkinähakki (Nucifraga caryocatactes)
Pähkinähakki (Nucifraga caryocatactes)

Sunnuntaina aurinko alkoi jo vähän pilkotella, ja pian olivat kiikareissa ensimmäiset korpit, piekanat ja tuulihaukat. Kapustarinnan ujellus oli hyvä petohälytin, mutta uusia lajeja emme vielä saaneet pinnalistalle. Sinirintoja, noita kauniita Lapin satakieliä, oli lähes jokaisella telttapaikalla. Jos vain olisin ottanut teleobjektiivin mukaani, olisi niitä ollut kiva kuvata. Kannoin mukanani ihan riittävän painavaa kameraa muutenkin, ja ajattelin, etten kuitenkaan viitsi vauhdissa vaihdella objektiiveja. No, vauhdissa kuvasinkin lähinnä kännykällä, mutta taukopaikoilla olisin hyvin voinut käyttää vaihto-optiikkaa. Eivät ne putket nyt kuitenkaan niin painavia ole – ensi kerralla sitten.

Sinirinta (Luscinia svecica)
Sellainen kuva sinirinnasta (Luscinia svecica) tällä kertaa.

Kanjoniin avautuvaa näkymä on mahtava. 40 km:n pituinen rotkolaakso on Kevon päätähti ja sen rinnalla saa totisesti tuntea itsensä pieneksi. Rotkolaakso syntyi noin 70 miljoonaa vuotta sitten lohkoliikuntojen seurauksena.


Reitillä on hyvät palvelut. Useilla huussein ja nuotiopaikoin varustetuista telttapaikoista on myös päiväkammi tai kota, jossa saa kuivatella vaatteita ja pidellä säätä, mitä nyt yksi kammi oli palanut edellisvuotena. Autiotupia reitillä sen sijaan on vain yksi. Joillakin telttapaikoilla on tarjolla laudoista tehtyjä ritilähässäköitä telttojen alle viriteltäviksi. Mainio keksintö, joka sekä tekee tasaisen alustan virittämisestä helppoa että estää telttailualauetta laajenemasta turhaan.

Kaisa, Eppu ja lounastauko kotalaavun suojissa reissun toisena päivänä

Fiellun vesiputous
Meitä on huijattu – ei Suomessa pitänyt tällaista olla! Eikä Fiellun putous suinkaan ole Kevon ainoa iso vesiputous.

Monet telttapaikoista ovat hyvin kauniilla paikoilla. Tai no, kaikkiallahan tuolla on ällistyttävän kaunista.

Reitti onkin suosittu ja välillä mietin, säikäyttääkö edellämme kulkeva porukka linnut tiehensä.  Pitihän se jengi siis ohittaa. En tiedä, oliko ohituksessa magiaa, vai auttoiko Sendarin (lintuharrastajien onnenlähettiläs-jumalhahmo) vuoksi mahdollisella seitakivellä uhrattu rommi, mutta äkkiä petolintusaldo karttui päräyttävällä tavalla. Muuttohaukka ilmestyi yhtäkkiä eteemme ja liiteli pitkään lähietäisyydellä ihailtavana. Kovin paljon hienommalla tavalla en olisi voinut elistä (elämänpinna, oman elämän ensimmäinen havainto) tästä lajista saada! Oli jo aikakin!

Sää oli enimmäkseen epävakaista, mutta emme saaneet niskaamme kuin yhden kunnon sateen.

vaeltamassa

Syöminen on tärkeä osa hyvää retkeä. Etukäteen olimme kuivanneet kesäkurpitsaa, sipulia, höyrytettyä munakoisoa, tomaattia, lehtikaalia, valmiiksi keitettyjä härkäpapuja sekä tatteja ja haperoita. Lounaaksi keittelimme soijarouheella höystämiämme pussipastoja, mutta iltoina tehtiin maastogurmeeta. Ja piti yhdet trangialettukestitkin pitää!

Lettukestit Trangialla
Lettukestit! (Nörttiä ehkä, mutta Falcon-putket ovat retkillä mitä näppärimpiä!)

Mäntymetsää Kevolla
"Oho, mäntymetsää!"

Reitin luonto on mukavan vaihtelevaa. Välillä ollaan avotunturissa, usein tunturikoivikossa ja joen rannoilla kasvillisuus on jännän lehtomaista haapoineen. Pieniä soita, järviä ja lampia on sekä tunturissa että alempana. Reitin puolivälin jälkeen maisema muuttuu äkisti mäntyvaltaiseksi.

Lintuhavaintoja tipahteli lisää aina välillä. Määritysosaamisesta ja lintukirjasta olisi tosin ollut apua. Etukäteen oli lintukirjasta tarkoitus kuvata kännykkään tärkeimmät sivut, mutta homma unohtui tehdä. Reitin varrella oli vaikka kuinka monta "kai niittykirvistä", jotka ehkä olisivat voineet olla jotakin muutakin. Pitkään odottelemaamme mahdollista pulmusta emme saaneet kaukaa määritettyä ja läheltä hurja vauhtia viistäneen pienen jalohaukan todennäköisehkö ampuhaukkaidentiteetti jäi varmistamatta. Samoin kävi Kaisan alkumatkasta huomaamalle mahdolliselle sepelrastaalle, jota kukaan ei ehtinyt nähdä kiikareiden läpi. No, etelänihmisen pikkukivaa, kuten järripeippoja sekä niitä sinirintoja ja piekanoita kuitenkin oli runsaasti. Ja hiiripöllöä pääsimme ihailemaan kolmesti lähietäisyydeltä. On hienoa, että tällä vaellusporukalla sai jäädä välillä lintujen lumoon, eikä tarvinnut kiirehtiä pitkiä päivämatkoja.

Etsi kuvasta hiiripöllö (Surnia ulula)
 
Kevon reitiä kuvaillaan "erittäin vaativaksi". Se johtunee paikoin kivikkoisesta maastosta sekä runsaista jyrkistä nousuista ja laskuista, mutta ei tämä mitään ekstremetouhua kuitenkaan ollut. Joki pitää neljästi ylittää kahlaamalla, ja näihin kohtiin on Metsähallitus ystävällisesti virittänyt vaijerihärpäkkeet vaeltajan avuksi. Etukäteen tietenkin ajattelin, että ne ovat horjuvia vanhuksia varten, mutta oli niistä kieltämättä meille sporttisankareillekin apua. Yhdellä kahluupaikalla virtaus oli niin kova, että tuskin olisin ilman tukea päässyt toiselle puolelle. Joskus vetisinä aikoina reitti kuulemma saatetaan turvallisuussyistä sulkea.

joen ylitys kahlaamalla
Melkein jo rannalla!

Vaelsimme maltillisia n. 15 km:n päivämatkoja, jolloin polun päällä kului neljä kokonaista vaelluspäivää. Näin jäi mukavasti aikaa hengailuun ja luonnon ihasteluun. Uimaankin pääsi monin paikoin. Kaiken kaikkiaan Kevo oli upea kokemus. Reissu toi vähäksi aikaa helpotusta lapittomuusoireisiimme, mutta pian on taas päästävä takaisin.

Järvimaisema illalla
Viimeisenä iltana saimme nauttia ihanasta syysilta-auringosta järven rannalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti