30.7.2017

Viikon hyönteinen: maitepunatäplä

Zygaena filipendulae, sexfläckig bastardsvärmare


Pyörämatkalla Gotlannissa löytyi jännän näköinen perhonen, joka paljastui maitepunatäpläksi. Nimensä mukaisesti laji elelee siellä, missä on toukan ravintokasvia keltamaitetta (Lotus corniculatus, luontoportin sivu). Perhosen väritys on aposemaattinen, eli punamusta värikuvio varoittaa petoja perhosen myrkyllisyydestä. Punatäplät erittävät syanidipitoista nestettä, joka toimii solumyrkkynä. Niinikään myrkyllinen toukka on keltamusta. Syanidi on osittain peräisin keltamaitteesta, mutta perhonen pystyy tuottamaan sitä itsekin.

Tunnusomaista siipiväliltään 3–4 cm:n mittaiselle maitepunatäplälle ovat kummankin etusiiven kuusi täplää mustahkon vihertävällä pohjalla. Täplien määrä saattaa tosin joskus vaihdella ja joillakin yksilöillä ne ovat yhdistyneet. Lennossa näkyvät lisäksi lähes kokonaan punaiset takasiivet. Maitepunatäplä on Euroopassa yleinen laji, mutta Suomessa se luokiteltiin vuoden 2010 uhanalaisuusluokituksessa vaarantuneeksi. Sen voi löytää Suomen lounais- ja eteläosista ja aikuiset perhoset lentelevät kesä-elokuussa. Maitepunatäplä talvehtii toukkana.

Punatäplälajeja tunnetaan maailmassa noin 1 000 ja Suomessa kahdeksan. Punatäplät ovat päiväaktiivisia perhosia, jotka luokitellaan punatäpläperhosten (Zygaenidae) heimoon punatäplämäisten (Zygaenoidea) yläheimossa. Yläheimo on samantasoinen taksoni kuin yleensä suurimman osan perhosiin kohdistuvasta huomiosta keräävä päiväperhoset (Papilionoidea). Kaikkiaan perhosten (Lepidoptera) lahkossa on kolme alalahkoa, ja suurin osa perhoslajeista luokitellaan Glossata-alalahkon 28 heimoon.


maitepunatäplä
Maitepunatäplä 10.7.2017 Gotlannissa.


Opettelen hyönteisten tunnistamista! Ainakin kesän ja syksyn 2017 ajan yritän joka viikko valokuvata jonkin minulle ennestään tuntemattoman hyönteislajin ja kertoa siitä täällä muutaman tiedonjyväsen. Kaikki Viikon hyönteiset





23.7.2017

Viikon hyönteinen: kirjoniittyperhonen

Coenonympha arcania, pärlgräsfjäril


Reilu viikko vierähti ilman tietokonetta, ja niin oli hyönteisbloggauksissakin katkos. Tämän kuvan otin 4.7., ja kirjoniittyperhosen lentoaika onkin nyt lopullaan, kun heinäkuun puoliväli on ohitettu.

kirjoniittyperhonen


Kirjoniittyperhonen (kirjoniittysilmä) ei esiinny Suomessa, mutta sitä tavataan melko yleisenä Ruotsin eteläosissa ja Baltian maissa. Kuvasin tämän kunnostetulla harjulla Uppsalassa, samassa paahteisessa ketoympäristössä kuin edellisen bloggauksen kalvoluteen. Kuitenkin kirjoniittyperhosia voi tavata myös avoimissa metsäympäristöissä. Aikuinen perhonen on pienehkö (siipien kärkiväli 3–4 cm), mutta kaunis räpyttelijä. Ainakin tämä yksilö suostui hyvin kiltisti poseeraamaan ja teki valokuvaamisesta helppoa. Joskushan tuntuu siltä, että ainoa tapa saada valokuvattua joitakin perhosia on kuvata ne lennossa, mikä vaatii kuvaajalta näppäryyttä tai ainakin runsaasti kärsivällisyyttä.

Kirjoniittyperhosen voi sotkea muihin niittyperhosiin, mutta kun siipien alapintojen kuvioita vertaa huolellisesti, selviää oikea laji melko helposti. Jos Suomessa näkee tämännäköisen perhosen, on se todennäköisimmin Etelä-Suomessa yleinen idänniittyperhonen (Coenonympha glycerion). Vaikka mistä sitä tietää, milloin kirjoniittyperhonenkin leviää Suomeen: ilmastonmuutoksen vaikutukset näkyvät erityisen konkreettisesti juuri perhosten levinneisyyden pohjoistumisena.

Esimerkiksi helmikät (Melica-suku) ovat kirjoniittyperhosen toukan mieleen, ja myös muut niittyperhoset suosivat heiniö. Ne kuuluvatkin heinäperhosten (Satyrinae) alaheimoon, jonka n. 2 400 lajista  on Suomessa tavattu 19. Edelleen heinäperhoset taas luokitellaan täpläperhosten (Nymphalidae) heimoon, joka n. 6 000 lajillaan on suurin päiväperhosheimo.



Opettelen hyönteisten tunnistamista! Ainakin kesän ja syksyn 2017 ajan yritän joka viikko valokuvata jonkin minulle ennestään tuntemattoman hyönteislajin ja kertoa siitä täällä muutaman tiedonjyväsen. Kaikki Viikon hyönteiset







8.7.2017

Viikon hyönteinen: kalvolude

Kleidocerys resedae

 

Useimmilla taitavat luteista tulla mieleen ihmisille lieviä tai vähemmän lieviä ikävyyksiä aiheuttavat haisevat marjaluteet ja kutisevat lutikat. Luteet ovat kuitenkin paljon muutakin: niitä on maailmassa kuvattu n. 40 000 lajia! Vuonna 2010 ilmestyneen, sankarillisesti näitä kauniita eläimiä tunnetuiksi tekevän, Suomen luteet -kirjan mukaan ludelajeja on Suomessa 507.

kalvolude

Kalvolude kuuluu varjoluteiden (Lygaeidae) heimoon, jonka useimmat edustajat eivät elele mitenkään erityisen varjoisasti. Tämäkin yksilö löytyi varsin paahteisesta niitty-ympäristöstä. Kuvasin tämän Uppsalassa Röboåsen-harjulla, jota on viime vuosina ansiokkaasti ennallistettu. Harjun ali kulkee tunnelissa moottoritie, ja harju muodostaakin kivan viheryhteyden tien yli.

Röboåsen

4,5–6 mm:n pituisen kalvoluteen tunnistin kirjan avulla melko helposti. Esimerkiksi etuselän etuosan mustat kuviot sekä leveät, läpikuultavat ja, no, kalvomaiset siivet mainitaan tuntomerkkeinä. Kalvolude on hyvin yleinen Suomessa ja sitä tavataan etelästä aina Pohjois-Pohjanmaalle ja Kainuuseen asti. Levinneisyys kattaa myös suuren osan muusta Euroopasta sekä isoja osia Aasiasta kaukoitää myöten. Lajin ravintokasveja ovat ainakin koivut, lepät, kanervat ja suopursu. Kalvoluteet talvehtivat joko aikuisina tai nymfeinä ja alkavat ilmaantua näkyville huhtikuussa. Soidinlennoillaan nämä ääntelevät takasiivestä löytyvän rakenteen avulla ja löytävät näin parittelukumppanin. Toukat sitten kehittyvät pitkin kesää ja syksyä ennen kuin on talvehtimisen aika.

kalvolude





Opettelen hyönteisten tunnistamista! Ainakin kesän ja syksyn 2017 ajan yritän joka viikko valokuvata jonkin minulle ennestään tuntemattoman hyönteislajin ja kertoa siitä täällä muutaman tiedonjyväsen. Kaikki Viikon hyönteiset